12. joulukuuta 2013

Rakkaudesta Dymoon



Ai että tätä ihanaakin ihanampaa laitetta.



Luulenpa, että uudessa kodissa tullaan näkemään tämän laitteen kädenjälkeä enemmänkin. :)

11. joulukuuta 2013

DIY - Kynttilät

Bongasin näppärän teeseitsekynttilä-ohjeen ihanasta Valkoisen talon tarina -blogista, 
että oli ihan pakko eilen illalla itsekin kokeilla.

Tästä lähdettiin..


.. Ja tähän päädyttiin




..tulihan niistä niin hienoja, että näitä on ihan pakko tehdä lisää!

Oli erittäin helppoa ja nopea tapa saada kynttilöistä omaan sisustukseen sopivia. 
Jos innostuit niin käy katsomassa kynttilöiden ohjeet täältä *klick 

Ihanaa keskiviikkoa!

5. joulukuuta 2013

24 päivää..

.. Ja sitten ollaan jo matkalla kohti aurinkoa ja HÄÄMATKAA.

Teimme Joonaksen kanssa viime vuonna viiden viikon reppureissun Aasiaan ja päätimme jo silloin, että haluamme tehdä sellaisen vielä uudestaan. Niinpä pakkaamme taas rinkat ja vietämme kuukauden häämatkan tammikussa Vietnamissa. Tarkkaa suunnitelmaa ei reissua varten olla vielä ehditty tehty (eikä varmaan tehdäkkään), mutta ajatus olisi kierrellä lähinnä etelä Vietnamissa ja mennä fiiliksen mukaan.

Tässä pientä esimakua kuvien merkeissä.

Best Beaches in Vietnam - Best Vietnamese Beaches
http://www.best-beaches.com/asia-beaches/vietnam-beaches/best-vietnam-beaches

Beaches of Phu Quoc, Vietnam
http://www.tropicalsky.co.uk/blog/phu-quoc-vietnam-best-beach-holidays/

Phu Quoc, Vietnam. Mango Beach has 31 bungalows, equipped for a relaxing vacation.
http://www.pinterest.com/pin/552535448004699550/
Basket seller in Vietnam #travel #travelphotography #travelinspiration #vietnam
http://www.flickr.com/photos/81077504@N03/8389617374/
Vietnam
http://www.pinterest.com/pin/552535448004812149/
Pongua Falls, Vietnam
http://pastythighsandcolt45s.tumblr.com/
Da Lat, Vietnam
http://www.pinterest.com/pin/552535448004813539/

Vietnam
http://www.pinterest.com/pin/552535448004699617/

Beautiful Vietnam  http://www.travelandtransitions.com/destinations/destination-advice/asia/
http://www.flickr.com/photos/23866512@N05/8498017056/sizes/k/in/photostream/

Can´t wait!

Kaikki kuvat on lainattu pinterestistä.

4. joulukuuta 2013

Väritön Joulu

Ei ollut tällä rouvalla tarkoitus laittaa Joulua kotiin, mutta kuinkas kävikään.
Pikkuhiljaa sitä on kuitenkin alkanut hiipimään kotiin...

Viime Jouluna kodissamme oli ripaus viininpunaista, mutta tänä vuonna se ei tuntunut enää sopivalta. Siispä tämä joulu mennään värittömällä linjalla ja löysin juuri täydellisen värisen joulupallolajitelman.
Vaihdettiin myös olohuoneen matto taas vaihteeksi vähän talvisempaan lookkiin. 
Ihana pitkäkarvainen villamattoon mikä tuo juuri oikeanlaista lämpöä.








Ihanaa keskiviikkoa!

Ps. Pahoittelen kuvien huonoalaatua. 
Tämä aika vuodesta yhdistettynä kännykkäkuvaukseen ei ole kaikista otollisinta aikaa.

3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri

Tänä vuonna meidän joulukalenteri löytyy toistaiseksi korista.


Ajatuksissa oli tehdä joonakselle kalenteri jonka olisin sitten laittanut roikkumaan juuttinarulla johonkin, mutta Joonaksen nopean Helsinkiin lähdön takia unohdin sen suunnitelman. Nyt osa joulukalenterin luukuista on Joonaksen matkassa ja loput odottavat matkaa Helsinkiin.


 

Ehkä ensi vuonna pääsen tekemään joulukalenterin seinälle asti. :)

24. marraskuuta 2013

DIY - Adventtikynttilät


Jälleen pikainen DIY.
Meillä on pyörinyt jo pitkään kaapissa vanhat puiset kynttilänjalat joita olen kirppareilta ostanut. Nämä kyseiset jalat ovat odottaneet maalausta ja oikeaa paikaa. Nyt se oikea paikka löytyi ja maalausta ei tarvittu.


Kiinnitin kynttilänjalkoihin numeroidut pakettikortit ja ihanat adventtikyntilät ovat valmiit. Helppoa ja vaivatonta. Oli pakko jo testata vaikka adventtiin onkin vielä aikaa. :)

Leppoista sunnuntaita!

23. marraskuuta 2013

Lauantai-illan fiilistelyä


On niin ihanan rauhoittavaa pimeinä iltoina sytyttää kynttilät, nauttia hämyisestä valaistuksesta ja käpertyä sohvan mutkaan katsomaan hömppää.



Riihimäen lasipurkit on kyllä ihan parhaita kynttilälyhtyja tai kukkamaljakoita. 
Sain myös viriteltyä muutamia valosarjoja ja kävin hakemassa vähän havuja tuomaan tunnelmaa.




Ihanaa lauantaita!

10. marraskuuta 2013

Hääpaikan koristelu Part II

Alakerrassa itse juhlatilan vieressä oli pieni huone jonne Joonas halusi tehdä Gentlemen´s Clubin.
Tämä osoittautui kyllä suureksi hitiksi miesten keskuudessa ja taisipa siellä jokunen nainenkin viihtyä.
Gentlemen´s clubin ideana oli tarjota miehisiä juomia, kuten rommia, konjakkia ja wiskiä. Sekä tietenkin juhlapäivän kunniaksi sikareita.

(c) Patrick Forsblom

(c) Patrick Forsblom

Gentlemen´s clubin rekvisiitta raahattiin kotoa juhlapaikalle. Lisäksi tilassa oli pyöreäpöytä joka löytyi juhlapaikalta sekä vanhanaikaiset massiiviset tuolit, jotka Joonas lainasi työpaikaltaan.
Tulitikkurasiat päälystin itse teemaan sopivalla tyylillä.

(c) Patrick Forsblom

(c) Patrick Forsblom

(c) Patrick Forsblom

Pihalle teimme opastekyltin, josta löytyi kaikki tärkeät tiedot, niin kuin kuvata näkyy. :D
Myös juhlapaikan opastekyltit tehtiin samaan tyyliin.

(c) Patrick Forsblom



Yläkerran tila raivattiin tyhjäksi kyläyhdistyksen näyttely kamoista ja laitettiin juhlatilaan molemmin puolin pitkät pöydät ja tehtiin bändille esiintymislava. Pöytiä koristi riihimäentölkit kynttilälyhtyjen merkeissä ja vanhoihin pulloihin tehdyt pienet kukka-asetelmat, samoista kukista joita käytimme alakerran juhlatilassa. Viritimme erilaisia valosarjoja tilan seinille tuomaan tunnelmaa ja valoa. Päätin vielä viime hetkellä (torstai-iltana) ommella raidalliset viirit jotka pujoteltiin juttinaruun ja ripustettiin seinälle.


Tanssien lisäksi yläkerrassa toimi Open bar, jossa tarjoilua taisi olla enemmän kuin tarpeeksi. :)


Liitutaulu baariin tehtiin yksin kertaisesti vanhan peilin päälle johon liimattiin liitutaulukontaksimuovi. 
Mojito tarjoiltiin boolimaisesti riihimäen 10 litran tölkeistä ja juomalaseina toimivat vanhat pilttipurkit.
Miedot juomat olivat esillä erilaisissa sinkkisankoissa.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä yläkerran juhlatila kruunasi päivän vaikka kuvat vähäiseksi jäivätkin oli tunnelma sitäkin parempi. :) Voi kun vielä voisi elää tuon päivän uudelleen. <3

9. marraskuuta 2013

Kämppä myyntiin ja maisema vaihtoon..

Tällä perheellä olisi edessä iso muutos, kun muutto Helsinkiin tuli ajankohtaiseksi.
Kämppä on laitettu myyntiin ja uutta etsitään kovasti. Näin ollen kaikki kotiin liittyvät ostokset yms. laittamiset on laitettu toistaiseksi jäihin. Sormet ja mieli syyhyäisi, mutta pakko hillitä ja toivoa että nykyinen koti löytää uudet omistajat pian ja päästään itse laittamaan uutta kotia. 
Siispä tähän väliin muutamia kuvia olohuoneesta.





Ei voi kyllä muuta sanoa, kun että tämä koti on ollut koti isolla koolla ja palvellut meitä erittäin hyvin. <3
Tähän loppuun vielä kollaasi erilaisita tyyny yhdistelmistä joita olohuoneessa on ehditty nähdä.