29. maaliskuuta 2014

Kun viinikaappi pyörät sai..

Viinikaappi kulkeutui vuosien eron jälkeen taas kotiimme, kun vanhassa kodissa sille ei yksin kertaisesti ollut mitään luontaista paikkaa. Muutaman päivän viinikaappi ehti seisoskella lattian rajassa ja ajatus siitä miten saisin sen hyvin uppoamaan keittiöön hautui, kunnes ratkaisu löytyi:

KULJETUSALUSTA

Kuljetusalusta oli juuri sopivan kokoinen ja oikean korkuisilla pyörillä.
Hintakaan ei päätä huimannut kun hintalapussa komeili noin 13 euroa.




 

Viinikaapin päällä komeilee todistusaineistoa muutaman viinipullon tyhjentämisestä.

25. maaliskuuta 2014

Sunnuntain ruokaöverit

Mulla on maailman paras mies <3
Sunnuntain kunniaksi mies loihti tälläiset herkut:

Alkuun: etanat, parmesaanilla ja parmakinkulla - NAM



Toisena ruokalajina: mauiltaan aivan täydellinen salaatti ja kanaa vuohenjuustolla ja vadelmasweetandchili kastikkeella (toimi muuten yllättävän hyvin)



Jälkkäriksi: karamellisoituja persikoita passionhedelmä rahkalla


Kyllä kelpasi!

Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.

Tapetista tauluksi

Tässä parin viikon aikana olen pähkäillyt minkä keksisin tauluksi olohuoneeseen. Viikonloppuna kävin pyörähtää ikeassa ja siinähän se sitten vastaan tuli, tapetin muodossa.






Pidän siitä että taulu on tarpeeksi yksin kertainen, mutta siinä on kuitenkin joku juju. Sopii mielestäni tilaan täydellisesti ja hintaa tuli vain vaivaiset kymmenen euroa, kun kehykset löytyi ennestään. Saa nähdä mitä muuta loppu tapettirullasta keksii. :)

18. maaliskuuta 2014

Makuuhuone

Makuuhuoneen ehdoton ykkönen on mielestäni kutsuva sänky.
Aluksi ajatus siitä että sänky ja sängyn pääty sijoittuu ikkunan eteen tuntui hieman oudolta, mutta kun tuo seinä on koko huoneen ainut 'ehjä' seinä mihin sänkymme mahtui ei hirveästi ollut muita vaihtoehtoja. Nyt sänky siinä komeilee, niin pidän juuri siitä fiiliksestä miltä makuuhuone näyttää keittiöstä katsottuna (alla oleva kuva).









Kodissamme on todella vähän säilytys tilaa, joten ratkaisimme sen tekemällä alkovista walkinclosetin. Peili odottaa vielä seinälle pääsyä ja istuimena toimivan arkun päälle olisi tarkoitus hankkia pari tyynyä.








Myös vanhassa kodissa eteisessä ollut lipasto pääsi nyt makuuhuoneeseen ja sen päällä komeilee hääkakun koristeemme. 

Kaikki kalusteet tuotiin vanhasta kodista ja ainoastaan vaaterekki, peili ja päiväpeitto uusittiin.

Ihanaa viikonloppua!

15. maaliskuuta 2014

Vihdoinkin Koti

Vihdoin ja viimein meillä on taas koti! <3
Takana kuukauden häämatka ja kuukauden asuminen 27m2 yksiössä. Pari viikkoa sitten saimme vihdoin avaimet uuteen kotiin sekä muuttokuorman Kuopiosta Helsinkiin. Oi sitä tunnetta, kun pääsi omaan sänkyyn! 

Uusi kotimme on 59m2 kaksio noin kolmen kilsan päässä keskustasta.
Parin viikonlopun ajan olen pyöritellyt tavaroita ees sun taas, heilunut maalipensselin kanssa, käyt ostoksilla, kannellut tavaroita vinttikomeroon ja sieltä pois, mutta nyt pikkuhiljaa ne näyttäis löytäneen paikkansa.

Tässä pientä esimakua meidän uudesta kodista parin kuvan verran.





Myös Nero on kotiutunut hyvin, niin kuin kuvasta näkyy! Ja allekirjoittanut harjoittelee järkkärin käyttöä sekä bloggaamista ilman tietokonetta. :)

Ensi postauksessa palataankin tarkemmin makuuhuoneen sisustukseen.